Huolipuheesta tekoihin

Uudet PISA-tutkimustulokset julkaistiin joulukuussa, ja Suomi tuntui huoahtavan helpotuksesta. Pahempaakin oli ehditty pelätä. Kolmen vuoden välein tehtävässä tutkimuksessa suomalaisten nuorten lukutaito oli edelleen selvästi OECD-maiden parhaiden joukossa, mistä toki onkin syytä olla tyytyväinen – siitäkin huolimatta, että pitkän aikavälin trendi on selvästi laskeva.

Suhteellisen valoisa yleistulos ei ikävä kyllä kerro koko totuutta suomalaisnuorten lukutaidon tilasta. Tutkimuksessa peräti 63 prosenttia pojista sanoi lukevansa vain jos on pakko. Niin ei saa olla. Sukupuolten välinen ero lukutaidossa on Suomessa edelleen OECD-maiden suurin. Selittämätöntä. Erittäin heikosti lukevia on koko ajan enemmän, ja yhteiskunnan eriarvoistuminen näkyy selvästi myös lukutaidossa. Tätä emme voi hyväksyä.

Pitääkö lukutaidosta ja lukuinnosta siis olla huolissaan? Ehdottomasti. Niin rasittavaa kuin jatkuva huolissaan oleminen onkin, tuoreiden PISA-tulosten perusteella emme missään tapauksessa voi hellittää huolestamme.

Rohkaisevaa on sen sijaan se, ettei meillä Suomessa suinkaan olla vain huolissaan. Riittävän lukutaidon valtava merkitys sekä yksilölle että yhteiskunnalle tiedostetaan koko ajan paremmin. Lukemisesta puhutaan ja sen eteen tehdään töitä.

Liikkeelle ei olla lähdetty tyhjästä, sillä lukutyötä on tehty meillä asiantuntevasti ja ammattimaisesti jo pitkään. Vielä nuori Lukuliike on tämän työn keskiössä: edellisen opetusministerin Sanni Grahn-Laasosen asettamasta kansallisesta lukutaitofoorumista syntynyt Lukuliike käynnistää foorumin suuntaviivojen mukaisia hankkeita ja parantaa yhteistyötä maassamme lukutaidon puolesta toimivien tahojen välillä.

Jotta Lukuliike voisi onnistua, tarvitaan kuitenkin meitä kaikkia. Me suomalaiset aikuiset – mikäli olemme huolissamme seuraavien sukupolvien lukutaidosta, katse on käännettävä myös peiliin. Luemmeko enää edes itse?

Käsi sydämelle: kuinka monen ajankäyttö ja arkiset tavat eivät ole muuttuneet viimeisten kymmenen vuoden aikana? Kuinka moni kirjojen parissa kasvanut ei ole kokenut kirjoihin tarttumisen ja ennen kaikkea niihin syventymisen olevan työläämpää kuin aiemmin?

Toisaalta puhelimen demonisointikin on järjetöntä. Vielä älyttömämpää on lasten ja nuorten syyllistäminen: hehän eivät ole valinneet syntymänsä ajankohtaa eivätkä hallitse maailmaa, jossa kasvavat aikuisiksi. Totta kai teknologia on tuonut mukanaan myös paljon hyvää ja avaa lukemisellekin uusia, entistä yhteisöllisempiä ulottuvuuksia.

Oleellista on ymmärtää, että jokainen lukee tavallaan. Kuvitteellisissa maailmoissa on oma lumonsa, mutta monille luontevampaa saattaa olla lukea vaikkapa lehti- tai blogitekstejä, tietokirjallisuutta oman mielenkiintonsa kohteista tai ihailemiensa julkkisten elämäkertoja.

Luki sitten mitä tahansa, lukemisen nautinto on tekstin äärelle asettumisessa ja sen myötä huomaamatta tapahtuvassa rauhoittumisessa. Lukiessa mieli ei välttämättä tyynny, luettavasta riippuen se saattaa jopa kiihtyä, mutta joka tapauksessa ajatukset kohdistuvat vain tähän yhteen asiaan, rajattuun viipaleeseen rajattomasta todellisuudesta. Merkitykset avautuvat ja syvenevät. Maailma saa mielen. Levottomuus hellittää.

Keskitytään siis kaikki yhdessä lukemiseen. Ei siksi, että menestyisimme PISA-tuloksissa, vaan koska lukeminen tekee hyvää, sekä suomalaisille että Suomelle. Ei ole lainkaan liioiteltua väittää, että lukutaidon edelleen heiketessä myös hyvinvointimme on uhattuna.

Kirjoittaja Juha Itkonen on Lukuliikkeen seurantaryhmän puheenjohtaja.
Kuva: Laura Malmivaara