Lukeva lapsi on sanavalmis

Maija Puska

Taas kerran kävi näin: Ojensin lapselleni omasta mielestäni hyvää kirjaa. Hymyilin innoissani, mutta lapsi kääntyi pois. ”Ei kiinnosta”, hän totesi yksiselitteisesti.

Siinä ei tietenkään ole mitään erikoista tai hälyttävää, että kouluikäistä lasta ei kiinnosta joku äidin suosittelema kirja. Mutta jos minkäänlaisten tekstien lukeminen ei missään tilanteessa, muodossa tai ympäristössä tunnu kiinnostavan lasta, kiinnostamattomuudesta itsestään tulee kiinnostavaa.

Usein kiinnostamattomuus kumpuaa mielikuvista. Olen miettinyt paljon sitä, että minkälaista ihmisyyttä, olemisen tapaa tai tyyliä kirjojen lukeminen tämän ajan lapsille ja nuorille edustaa? Entä lukuharrastus? Onko se lasten mielikuvissa hidastempoinen ja rentouttava harrastus vai kiihkeä, jännittävä ja eri aisteja kutkuttava harrastus?

Jotta kaikki huomaisivat, että lukeminen on maailman siistein harrastus, lasten ja nuorten lukemiseen liittyvät mielikuvat tulisi päivittää. Mielikuvathan eivät useinkaan perustu faktoihin, mutta aivan hyvin ne voisivat perustua.

Tutkimusten mukaan lukeminen edistää sosiaalisia taitoa ja keskittymiskykyä. Lukeminen lisää empaattisuutta ja helpottaa koulussa pärjäämistä. Lukiessa ihmisen sanavarasto kasvaa. Paljon lukeva ihminen osaa ilmaista mielipiteensä ja hänellä on hyvä mielikuvitus.

Faktojen perusteella lukeminen kehittää juuri sellaista osaamista ja sellaisia inhimillisiä piirteitä, joita yhteiskunnassamme yleisesti arvostetaan. Voisi jopa ajatella, että paljon lukeva ihminen on ystävä, jonka kuka tahansa haluaisi: älykäs, empaattinen ja kekseliäs.

Mutta tutkimustulokset eivät kerro yksilöistä. Oikeasti lukeva lapsi voi tietysti olla ihan minkälainen tahansa. Hän voi olla suuri, pieni tai keskikokoinen. Hän voi olla raivokas tai ilkikurinen tai töykeä. Tai hän voi olla vetäytyvä, luova tai ihan kamala pelleilijä.

Toimitan Lapsen Maailma -lehdelle lasten- ja nuortenkirjallisuuden Kirjanmerkki-podcastia, jossa lapset ja nuoret puhuvat omalla äänellään lukemisesta ja kirjallisuudesta. Kirjanmerkki-podcast esittelee joukon hyvin eri tavoin lukevia lapsia. Toiset heistä ovat kaikkiruokaisia ahmattilukijoita. Toiset taas ovat valikoivia; he syventyvät kenties vain yhteen genreen tai kyllästyvät helposti.

Kirjanmerkki-podcastissa esiintyvät lapset ja nuoret ovat myös ihmisinä erilaisia. Toiset ovat varovaisia ja toiset rämäpäisiä. Toiset kuiskivat ja toiset huutavat. Ihmettelen usein sitä, kuinka lukeminen voikaan yhdistää tyyppejä, jotka ovat toistensa täysiä vastakohtia.

Kaikilla näistä lukevista lapsista on kuitenkin painavaa sanottavaa, mielipiteitä ja näkemystä. He puhuvat kirjallisuudesta ja lukemisesta raikkaasti ja ihan eri tavalla kuin aikuiset. Heidän juttunsa ovat välillä poukkoilevia ja välillä hassuja tai äärettömän absurdeja, mutta he ovat sanavalmiita.

Jotta me saisimme lukemisen kuulostamaan entistä houkuttelevammalta, meidän tulee tehdä näkyväksi se, mitä kaikkea lukeminen voi tarkoittaa ja miten monenlaiselta lukeva lapsi voi näyttää. Lisäksi meidän tulee antaa tilaa ja tarjota tilaisuuksia lasten ja nuorten omalle kirjallisuuskeskustelulle. Sellaisellekin, joka ei noudata aikuisten asettamia raameja.

Kirjoittaja on toimittaja ja mediakasvattaja. Lapsen Maailma -lehti on Lastensuojelun Keskusliiton kuukausijulkaisu.

Jotta kaikki huomaisivat, että lukeminen on maailman siistein harrastus, lasten ja nuorten lukemiseen liittyvät mielikuvat tulisi päivittää.