Jaa sivu

facebook icon twitter icon

Kansallinen lukutaitostrategia

16.08.2022

Kansallista lukutaito-ohjelmaa toteutetaan Lukuliikkeen eri ohjelmilla

Lukuliike kokoaa syksyllä yhteen kuntien lukutaitotyön suunnittelijoita ja jatkaa eri osa-ohjelmien valmistelua ja toteuttamista.
Tervetuloa mukaamme kansallisen lukutaito-ohjelman toteuttamiseen!

Lukeva kunta -verkosto ja valtionavustukset

Lukuliike kutsuu kuntien lukutaitotyön suunnittelijoita, koordinoijia ja muita työstä vastaavia yhteiseen Lukeva kunta -verkostotapaamiseen lokakuun neljäntenä päivänä. Seuraa somekanaviamme tai tilaa uutiskirjeemme, niin saat tilaisuudesta lisätietoa syyskuussa. Tilaisuuden osallistujamäärä on rajoitettu.

Lukeva kunta -verkosto täydentyy kahdella uudella kuntahankkeella

1) Lukuintoa Pirkanmaan esi- ja alkuopetukseen
Hankkeessa on mukana Orivesi, Pälkäne, Sastamala, Valkeakoski, Tampere, Pirkkala ja hakijana Kangasala. Hankkeessa kohderyhmänä on esi- ja alkuopetuksen oppilaita, jotka tarvitsevat erityistä lukutaitotukea esim. tarkkaavaisuuden pulmien tai eri kieliryhmien vuoksi. Hankkeen avulla tasoitetaan lasten erilaisista taustoista johtuvia eroja lukutaidon omaksumisessa ja monilukutaidossa ja lisätään yhdenvertaisuutta tukemalla kielellisissä taidoissa heikoimpia lukijoita.

2) Lukupoluilla
Hankkeessa on mukana Muhos, Liminka, Lumijoki, Hailuoto ja hakijana Tyrnävä. Kuntien jo olemassa olevista lukemista edistävistä toimintavoista koostetaan lukupolut, jotka sisältävät tehtävät oppilaille, opetusmateriaalia opettajille ja varhaiskasvattajille sekä lukutaitotyönmalli. Poluissa on jokaiselle asteelle sisällöt ja tehtävät sekä selkeä struktuuri, jota varhaiskasvattajat ja opettajat toteuttavat tuokioissa ja oppitunneilla kaikissa oppiaineissa.

Hankkeet rahoitetaan Lukuliikkeen valtionavustuksella. Tulevista valtionavustuksista saat tietoa Lukuliikkeen uutiskirjeestä. Tilaa uutiskirjeemme: https://link.webropol.com/s/lukuliike

 

Lukeva koulu -mallissa mukana jo lähes neljäsataa koulua

Kansallisen lukutaitostrategian toimeenpano on pyörähtänyt käyntiin myös lukuisissa Suomen perusopetuksen kouluissa, kun niissä on käynnistynyt uusi lukuvuosi lukutaito teeman ympärillä. Lukuliikkeen tuottama suunnittelutyökalu auttaa arjen suunnittelussa ja vahvan lukevan kulttuurin luomisessa. Tehdään lukemisesta näkyvää arjen toimintaa ja varataan sille riittävästi aikaa!

Mukaan mallin käyttäjäksi voi ilmoittautua edelleen. Ilmoittautuneille lähetetään linkit ilmaisiin webinaareihin. Lue lisää syksyn webinaareista https://lukuliike.fi/lukevakoulu/webinaarit/ ja ilmoita koulusi mukaan!

 

Read Hour ja YK:n lukutaitopäivä 8.9.

Lukuliike on haastanut koko Opetushallituksen mukaan vahvistamaan lukevaa työelämää. Kovin tavallista on, että vaikka luemme ja kirjoitamme paljon, ei syventyvään ja pitkäkestoiseen lukemiseen tunnu jäävän tarpeeksi aikaa. Myös aikuisten tulee jatkuvasti ylläpitää hyvää lukutaitoa ja varmistaa, että varaamme lukemiselle riittävästi aikaa.

Kutsu sinäkin oma organisaatiosi mukaan viettämään lukutuntia ja juhlistamaan vahvaa ja toimivaa lukutaitoa! Lasten ja nuorten säätiön Read Hour -tapahtuma jakaa vinkkejä, miten voitte olla mukana.

Lue lisää Read Hour -tapahtumasta: https://readhour.com/fi/Etusivu – Readhour

Lue myös asiantuntijamme Mari Järvenpään kirjoitus Myönteiset lukukokemukset kuuluvat jokaiselle – Readhour

 

Lukeva varhaiskasvatus -pilotti

Keväällä 2022 aloitimme Lukeva varhaiskasvatus -pilotin suunnittelun, ja työtä jatketaan syksyllä. Kokonaisuus on tarkoitus saada pilotoitavaksi keväällä 2022. Työtä tehdään yhdessä Opetushallituksen varhaiskasvatuksesta vastaavien asiantuntijoiden ja opetusneuvosten kanssa. Tiedotamme pilotin etenemisestä syksyn aikana lisää.

 

Lukutaitostrategia selkokielellä ja englanniksi

Lukuliike on valmistellut yhdessä Selkokeskuksen kanssa lukutaitostrategian selkokielistä versiota. Se on suunnattu kaikille lukijoille, jotka hyötyvät selkokielestä. Siinä kuvataan lukutaidon merkitystä ja niitä keinoja, joilla jokainen lukija voi vahvistaa omaa osaamistaan.

Jotta lukutaitostrategia olisi mahdollisimman laajalti hyödynnettävissä, olemme työstäneet siitä myös englanninkielistä versiota. Seuraa kanaviamme ja kuule ensimmäisten joukossa, kun työ valmistuu.

Lisää materiaalia materiaalipankkiin:

Lähetä sähköpostitse osoitteeseen lukuliike@oph.fi seuraavat tiedot:
1. Materiaalin nimi
2. Lyhyt kuvaus (300-400 merkkiä)
3. Verkkosivun osoite
4. Kohderyhmä/materiaalin tunniste
5. Logo tai kuva materiaalista (joka voidaan julkaista materiaalipankissa)