Artikkeli

09.08.2023
Kuuntelen, siis luen! Helsingissä maanantaina 4.9.2023 klo 14:00-17:00
Lue lisää
Työelämään joutuessani huomasin, ettei aikaa jäänyt kirjoille enää ollenkaan. Istuin autossa ja kuuntelin paikallisradiota, kunnes höpinä alkoi suututtaa. Päätin kokeilla äänikirjoja.
Työelämään joutuessani huomasin, ettei aikaa jäänyt kirjoille enää ollenkaan. Istuin autossa ja kuuntelin paikallisradiota, kunnes höpinä alkoi suututtaa. Päätin kokeilla äänikirjoja.
Tuolloin, yli kymmenen vuotta sitten, suomalainen äänikirjatarjonta oli olematonta. Nykyään hyviä vaihtoehtoja onkin paljon. Aloin kuunnella teoksia englanniksi – ensin historiasta kertovia tietokirjoja ja myöhemmin romaaneja. Minusta tuli äänikirjojen sekakäyttäjä ja kulutan vuodessa kolmisenkymmentä kirjaa.
Joskus kohdalle sattuu niin hyvä kirja, että lähden töistä tarkoituksella ruuhka-aikana, että saan kuunneltua enemmän. En enää kuuntele vain autossa, vaan myös kotona, puutarhassa ja jopa juoksulenkillä. Pääsen kirjan imuun vaikka lyhyen kauppareissunkin aikana. Jos en pysty keskittymään, painan pause-nappulaa.
Suosittelen Ken Follettin Vuosisata-trilogiaa. Ne ovat valtavan paksuja romaaneja, mutta niin koukuttavia!
Äänikirjoissa huono ja hyvä puoli on se, ettei niissä voi loikkia tekstissä eteenpäin. Jokainen sana tulee yleensä kuunneltua. Ammattikirjoittajana olen itse oppinut paljon kuuntelemalla. Toisaalta myös huomaa, kuinka rankka testi ääneen lukeminen on tekstille. Huonoa kirjaa ei pysty kuuntelemaan.
Hienointa on kuunnella kirjaa kirjailijan itsensä lukemana, tällaisesta esimerkiksi käy Khaled Hosseinin Leijapoika.
Pakko tunnustaa, että suurten romaanien ja tietokirjojen vastapainoksi kuuntelen joskus myös chick litiä, naisille suunnattua kevyttä kirjallisuutta. Käytän sitä viihteeksi, se on hyvä tapa nollata pää ja paeta todellisuutta. Hyvät chick lit -kirjat ovat varsinaista tunteiden vuoristorataa ja jos vielä on kunnollinen lukija, niin ai että!
Otto Aalto,
viestintäyrittäjä
Artikkeli
09.08.2023
Lue lisää
Artikkeli
02.05.2023
Lue lisää
Artikkeli
23.02.2023
Lue lisää
Lisää materiaalia materiaalipankkiin:
Lähetä sähköpostitse osoitteeseen lukuliike@oph.fi seuraavat tiedot:
1. Materiaalin nimi
2. Lyhyt kuvaus (300-400 merkkiä)
3. Verkkosivun osoite
4. Kohderyhmä/materiaalin tunniste
5. Logo tai kuva materiaalista (joka voidaan julkaista materiaalipankissa)