Arkipuheessa sanataide on usein synonyymi sanataidekasvatukselle. Koska identiteettimme rakentuvat kielen, tekstien ja tarinoiden pohjalle, sanataidekasvatus on se taidekasvatuksen laji, jota ihan kaikki tarvitsevat ymmärtääkseen itseään ja maailmaa.

Harmillista kyllä, ’sanataide’-sanan käyttäminen aiheuttaa usein kuulijoissa hämmennystä, väärinkäsityksiä, jopa epäluuloa. Ihan turhaan. Sanataide ei ole salaseura vaan ihan oikea taidekasvatuksen ala muiden joukossa.

Mutta miksi on niin tärkeää puhua sanataiteesta, kun puhutaan lukutaidosta ja lukuinnosta? Ennen kaikkea siksi, että sanataide on kirjallisuusalan taidekasvatusta, pedagogiikkaa, jonka tehtävänä on tuoda yhteen ihminen ja tekstit.

Mitä sanataidekasvatus tavoittelee?

Sanataidekasvatus pyrkii siihen, että jokainen löytää itselleen parhaan sanallisen ilmaisun tavan, oli se sitten kirjeiden kirjoittaminen, urheiluselostaminen tai lavarunous. Sanataidekasvatus elää toiminnasta: kuinka rakennetaan kirjojen teemoja hyödyntävä pakohuone, luodaan lähimetsään tarinakätköjä, tehdään runovideoita, käsikirjoitetaan peli tai laaditaan mielikuvitusvaltion perustuslaki.

Sanataidekasvatus siis huutaa ääneen kirjallisuuden näkökulmaa erilaisilla arjen areenoilla: hei, hyödynnetään maantiedon tunnilla fantasiakirjallisuuden karttoja! Opetellaan suomen kieltä runojen avulla!

Sanataiteen menetelmiä tulee hyödyntää, kun halutaan tarjota tukea kouluille, päiväkodeille, perhe- ja nuorisotoimintaan, maahanmuuttajatoimintaan, sekä erilaisiin sosiaali- ja hyvinvointipalveluihin. Sanataidekasvattajat tietävät, kuinka lukemisesta ja kirjoittamisesta tehdään hauskaa, palkitsevaa ja saavutettavaa. Meillä on jo olemassa kokonainen ammattikunta, jonka tehtävä on ratkaista lukuintoon ja kirjoitusmotivaatioon liittyviä ongelmia.

Sanataide-termin jaottelua

Koska sanataidekasvatus on niin monimuotoista ja monikäyttöistä, on hyvä myös hiukan lokeroida. Jaon voi tehdä vaikkapa kolmeen, jotta sanataiteen paikkaa yhteiskunnassa olisi helpompaa hahmottaa:

1. Sanataide on luovaan, kielelliseen ilmaisuun keskittyvää harrastustoimintaa, yksi taiteen perusopetuksen yhdeksästä taiteenalasta. Sanataideharrastuksessa taideteoksen tärkein osa on taiteen tekemisen prosessi, joka on yhteisöllinen. Sanataidetta tehdään yhdessä.
2. Sanataide on kirjallisuuden yleisötyötä, joka saattaa kirjoja ja lukijoita yhteen mielikuvituksellisin tavoin. Voidaankin puhua myös kirjallisuuden edistämistyöstä ja lukemisen monimuotoisuuden tukemisesta.
3. Sanataide on myös soveltava taiteenala. Tässä muodossaan se tuo kielellisen ilmaisun ja kaunokirjallisuuden keinot erilaisiin ympäristöihin, vaikkapa taidenäyttelyyn, työnohjaukseen tai ryhmäkotiin.

Ikävä kyllä sanataide on toistaiseksi taiteen perusopetuksen aloista lilliputtikastissa.

Kaikki sanataiteen muodot tarvitsevat tuekseen aiempaa vahvempia rakenteita. Rakenteet tarkoittavat käytännössä palkattuja työntekijöitä, eli ohjattua toimintaa. Ohjattua sanataidekasvatusta täytyy olla tarjolla eri kasvuyhteisöissä neuvolasta ammattikouluun. Erityisen tärkeää on vahvistaa lapsille ja nuorille suunnattua harrastustoimintaa, sillä näin tuetaan myös perheiden lukuharrastusta sekä sanataiteen menetelmien leviämistä harrastustoiminnan ulkopuolelle. Harrastamisen ja taiteen perusopetuksen kehittäminen ovat myös lukutaitofoorumin määrittelemiä toiminnan suuntaviivoja.

Ikävä kyllä sanataide on toistaiseksi taiteen perusopetuksen aloista lilliputtikastissa. Nykyisillä resursseilla sanataide ei tavoita kaikkia potentiaalisia harrastajia. Nuorille sanataiteilijoille pitäisi kyetä tarjoamaan samanhenkisten yhteisö, aikuisten osaava ohjaus sekä toiminnan jatkuvuus.

Sanataide esiin!

Nyt kannattaisi herätä siihen, että taidekasvatuksessa on kirjallisuuden käytön tulevaisuus.

Koulujen ja varhaiskasvatuksen sanataidesisällöillä on tietysti myös tärkeä rooli. Nyt olisikin hallinnon eri tasoilla, valtion instituutioista kuntiin, yksittäisiin kouluihin ja järjestöihin hyvä katsoa maailmaa hetken sanataidelasien läpi ja miettiä, kuinka luku- ja kirjoitusintoa voi tukea sanataiteen keinoin.

Onko kunnan kirjastoon tai kouluun mahdollista palkata sanataidekasvattaja, vaikka useamman toimijan yhteishankkeena? Onko lapsille tarjolla mahdollisuus kokeilla sanataideharrastusta esimerkiksi kansalaisopistossa tai iltapäivätoiminnassa? Voisiko päiväkoti tai sosiaalialan järjestö tarjota työntekijöilleen koulutusta luovan, kielellisen ilmaisun menetelmien käyttöön työssään?

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Vaikka sanataiteen menetelmien tunnettuus koko ajan kohenee, vaikuttaa siltä, että kirjallisuusala vielä torkkuu, kun puhutaan taidekasvatuksen ja pedagogiikan merkityksestä taiteenalalle. Nyt kannattaisi herätä siihen, että taidekasvatuksessa on kirjallisuuden käytön tulevaisuus.

Kaiken lukutaitoon liittyvän huolipuheen keskellä on helppoa todeta, että sanataiteen merkitys on juuri nyt taiteenaloista yhteiskunnallisesti suurin. Lapset, nuoret, lukeminen ja kirjoittaminen samassa virkkeessä merkitsee yleensä ongelmaa. Siksi pitääkin tehdä näkyväksi, mitä lapset ja nuoret jo osaavat. Tarvitaan valtakunnallinen yhteistyökampanja, jossa tuodaan esiin tekstejä ja nuoria tekijöitä niiden takana – sanataidekasvattajat ovat takuulla ensimmäisinä mukana. Julkaistavaa riittää vuoden jokaiseksi päiväksi.

Aloitetaan siis rohkeasti sanataiteen käyttö – sekä sanana että menetelmänä. Ja jos kaipaat lukuvalmentajaa, päivystävää satuproffaa, runorobotiikan asiantuntijaa, tarinageneraattorin korjaajaa, kadonneen salapoliisin metsästäjää, vampyyrikartanon kuntotarkastajaa tai kadonnutta supervoimaasi, älä epäröi ottaa yhteyttä lähimpään sanataidekasvattajaan!

Kirjoittaja Pia Krutsin on sanataidekasvattaja ja Suomen sanataideopetuksen seuran puheenjohtaja, sekä Lukuliikkeen seurantaryhmän jäsen.

Lue myös sanataide-artikkelisarjan osa 2: Sanna Luokomaa ja Elina Mäkinen: Sanataidetta – miksi ja miten?