Tiedotteet

08.08.2023
Riikka Kaukinen aloitti kansallisen lukutaito-ohjelman asiantuntijana
Lue lisää
Koulujen syyslomalla perheitä kannustetaan viettämään lukulomaa lukemalla yhdessä. Lukuliikkeen ja kirja-alan toimijoiden yhteiskampanja toteutetaan nyt toista kertaa, ja tänä vuonna kampanja näkyy verkossa ja kuuluu radiossa. Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko tukee kampanjaa.
Kirja- ja lukutaitoalan keskeiset toimijat korostavat Lukuloma-kampanjassaan lukemista koko perheen yhteisenä harrastuksena. Erityisesti korona-aikana lomamatkalle on turvallisinta lähteä kirjan siivin.
Kampanjan verkkosivuille Lukuloma.fi on koottu lukuvinkkien lisäksi tulostettavia värityskuvia, joiden avulla voi asettaa itselleen lukutavoitteita ja seurata niiden etenemistä. Lisäksi kirja-alan ammattilaiset antavat kampanjan aikana lähikirjastoissa ja kirjakaupoissa lukuvinkkejä.
”Lasten lukuharrastuksen siemen kylvetään perheen yhteisessä vapaa-ajassa. Kirjallisuus avaa uusia maailmoja ja näköaloja. Se tarjoaa välineitä henkiseen kasvuun ja toinen toisemme parempaan ymmärtämiseen. Lukeminen on harrastuksista tasa-arvoisimpia: kattavan kirjastoverkoston kautta se on kaikkien ulottuvilla asuinpaikasta ja tulotasosta riippumatta,” tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko sanoo.
Kampanjan viestintä tukee sanomaa lukemisesta hyvinvointia lisäävänä, tasa-arvoisena ja ekologisena harrastuksena. Kirjastokaistan toteuttamissa kampanjavideoissa eri-ikäiset nuoret sekä perheet kertovat lukutottumuksistaan. Valtakunnallinen radiokampanja painottaa lukemista perheen yhteisenä harrastuksena.
Kampanjan taustalla on Suomen kirja-alan järjestöjen huoli lukuinnon ja lukemisharrastuksen laskusta. Innoittajana ovat Ruotsin menestyksekkäät kokemukset vastaavasta muutoksesta muutama vuosi sitten (Läslov.se). Lukuloma on osa Opetushallituksen Lukuliikettä, joka tukee lasten ja nuorten sekä aikuisten lukemista ja lukuintoa.
Mukana ovat Kirjailijaliitto, Kirjakauppaliitto, Kirjasampo, Lukukeskus, Lukuliike – Opetushallitus, Suomen Kirjastoseura, Suomen Kirjasäätiö, Suomen Kustannusyhdistys, Suomen Tietokirjailijat, Lastenkirjainstituutti ja Äidinkielen opettajain liitto.
Syyslomaa vietetään kouluissa lokakuussa viikoilla 42-43, tarkat päivät vaihtelevat kunnittain ja kouluittain.
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon videotervehdys:
Lisätietoja:
Sakari Laiho, johtaja, Suomen Kustannusyhdistys
040 579 8868 | sakari.laiho@kustantajat.fi
Tiedotteet
08.08.2023
Lue lisää
Tiedotteet
20.06.2023
Lue lisää
Tiedotteet
25.04.2023
Lue lisää
Lisää materiaalia materiaalipankkiin:
Lähetä sähköpostitse osoitteeseen lukuliike@oph.fi seuraavat tiedot:
1. Materiaalin nimi
2. Lyhyt kuvaus (300-400 merkkiä)
3. Verkkosivun osoite
4. Kohderyhmä/materiaalin tunniste
5. Logo tai kuva materiaalista (joka voidaan julkaista materiaalipankissa)