Työelämään joutuessani huomasin, ettei aikaa jäänyt kirjoille enää ollenkaan. Istuin autossa ja kuuntelin paikallisradiota, kunnes höpinä alkoi suututtaa. Päätin kokeilla äänikirjoja.

Tuolloin, yli kymmenen vuotta sitten, suomalainen äänikirjatarjonta oli olematonta. Nykyään hyviä vaihtoehtoja onkin paljon. Aloin kuunnella teoksia englanniksi – ensin historiasta kertovia tietokirjoja ja myöhemmin romaaneja. Minusta tuli äänikirjojen sekakäyttäjä ja kulutan vuodessa kolmisenkymmentä kirjaa.

Joskus kohdalle sattuu niin hyvä kirja, että lähden töistä tarkoituksella ruuhka-aikana, että saan kuunneltua enemmän. En enää kuuntele vain autossa, vaan myös kotona, puutarhassa ja jopa juoksulenkillä. Pääsen kirjan imuun vaikka lyhyen kauppareissunkin aikana. Jos en pysty keskittymään, painan pause-nappulaa.

Äänikirjoissa huono ja hyvä puoli on se, ettei niissä voi loikkia tekstissä eteenpäin. Jokainen sana tulee yleensä kuunneltua. Ammattikirjoittajana olen itse oppinut paljon kuuntelemalla. Toisaalta myös huomaa, kuinka rankka testi ääneen lukeminen on tekstille. Huonoa kirjaa ei pysty kuuntelemaan.

Hienointa on kuunnella kirjaa kirjailijan itsensä lukemana, tällaisesta esimerkiksi käy Khaled Hosseinin Leijapoika.

Pakko tunnustaa, että suurten romaanien ja tietokirjojen vastapainoksi kuuntelen joskus myös chick litiä, naisille suunnattua kevyttä kirjallisuutta. Käytän sitä viihteeksi, se on hyvä tapa nollata pää ja paeta todellisuutta. Hyvät chick lit -kirjat ovat varsinaista tunteiden vuoristorataa ja jos vielä on kunnollinen lukija, niin ai että!

Otto Aalto

viestintäyrittäjä

"Suosittelen Ken Follettin Vuosisata-trilogiaa. Ne ovat valtavan paksuja romaaneja, mutta niin koukuttavia!"