Artikkeli

09.08.2023
Kuuntelen, siis luen! Helsingissä maanantaina 4.9.2023 klo 14:00-17:00
Lue lisää
Maiju Voutilainen eli Mansikkka on suosittu tubettaja, mutta myös runoilija. Hänen esikoisteoksensa Itke minulle taivas ilmestyi viime vuonna Otavan kustantamana.
Tubettaja Mansikkka nähtiin viime viikonloppuna Turun kirjamessuilla Lukuliikkeen messushow’ssa, sillä Mansikkkan mielestä huoli nuorten lukemisesta on aiheellinen ja Lukuliikkeelle on tarvetta.
– Siitä lähtien, kun opin lukemaan, olen vain kahminut kirjoja, Mansikkka kertoi. Esimerkiksi Harry Potterin maailma tuli hänelle lapsena tutuksi. Kirjoittamisen hän aloitti jo alakoulussa supervoimatyttö-leikkien pohjalta. Kipinä kirjoittamiseen ja runoihin löytyi uudestaan lukioikäisenä. – Kävin katsomassa tanssirunotaideteoksen, jossa oli Eino Santasen runoja. Se kolahti kovaa.
Sanataide voisikin olla yksi ratkaisu nuorten hiipuneeseen lukuintoon, sillä nuoret haluavat päästä itse tekemään ja vaikuttamaan. – Yksisuuntainen lukeminen voi vaikuttaa tylsältä, Mansikkka sanoi. Myös tubettajalla on välillä vaikauksia keskittyä kirjaan hektisessä arjessa, jossa tekee mieli pälyillä Instagramin feedia.
– Olen niin kärsimätön informaation saamisessa, että isojen kokonaisuuksien lukeminen voi olla välillä todella haastavaa, hän kertoi. Kun kirjaan keskittyy, on kokemus kuitenkin palkitseva. – Vähän kuin olisi käynyt jossain ihan muualla tai katsonut intensiivisen leffan, Mansikkka kuvaili.
Tubettajan tekee myös kirjakirjavinkkauksia, ja niiden pohjalta muutama seuraaja on uskaltanut tarttua kivalta kuulostavaan kirjaan. – Kirjavideoissa on kaikista sitoutunein yleisö.
Messushow’n päätyttyä fanit saivat tulla tapaamaan tubettajaa Lukukeskuksen messupisteelle. Selfiet olivat nosteessa.
Artikkeli
09.08.2023
Lue lisää
Artikkeli
02.05.2023
Lue lisää
Artikkeli
23.02.2023
Lue lisää
Lisää materiaalia materiaalipankkiin:
Lähetä sähköpostitse osoitteeseen lukuliike@oph.fi seuraavat tiedot:
1. Materiaalin nimi
2. Lyhyt kuvaus (300-400 merkkiä)
3. Verkkosivun osoite
4. Kohderyhmä/materiaalin tunniste
5. Logo tai kuva materiaalista (joka voidaan julkaista materiaalipankissa)